Tämä teksti on siirretty tänne 17.9.2021. Edelleen ajankohtainen.

Kuuntelin hetki sitten YouTube -videota, jossa puhuttiin vertauskuvallisesti siitä, miten me voidaan ajatella olevamme vahvoja puita, helpottaaksemme eteenpäin menoa vaikeista tilanteista. 

Ihmisethän tarvitsee happea elääkseen, ja hengittävät sitten elämisen sivutuotteena ulos hiilidioksidia – jonka vahvat puut sitovat ja tuottavat meille lisää happea, jotta me ihmiset voidaan jatkaa elämää. Noin niin kuin yksinkertaisesti.

En haluaisi eritellä hyvää ja pahaa, asiat ovat neutraaleja niin kauan kuin me itse päätetään tai sanotaan niiden olevan joko hyviä tai pahoja – mutta ajatellaan hetki, että happi on hyvä asia, ja hiilidioksidi huono. Ihmiset ei voi elää pelkällä hiilidioksidilla. Jos elämä pyörii huonojen tai pahojen asioiden ympärillä, sitähän kuihtuu. Tarvitaan siis hyvää happea luomaan elämää ja siihen iloa ja intoa. 

Minä haluan elämässäni kuvantaa sitä hyvää, mitä ihmisenä voin tuottaa omaan ja muiden ihmisten elämään. Minä olen vahva puu. Mitä enemmän annan hyvää pois ja hengitän ulos, sitä enemmän sitä on saatavilla myös omiin tarpeisiin. Siispä ajattelenkin olevani vahva puu – puu, joka käyttää elääkseen sitä hiilidioksidia, jota tässä maailmassa on kyllä yllinkyllin. Imen sitä itseeni, kasvan siitä; epäonnistumisista ja mokista, muiden mahdollisesti negatiivisistakin mielipiteistä ja tuotan uloshengitykselläni happea, iloa ja onnea jaettavaksi myös muille.

Käyn tällä hetkellä läpi vaikeaa elämäntilannetta. Tai hei, ”vaikeahan” se on vain, jos itse tuomitsen sen vaikeaksi. Voin myös ajatella sen olevan tarpeellinen, vapauttava ja onnea tuottava elämäntilanne. Kun tästä mennään eteenpäin, voin vuosien päästä katsoa taakseni ja todeta miten kauas olen onnistunut siitäkin vaikeudesta matkustamaan. Sinä menet aina siihen suuntaan, jonne silmäsi katsovat. Jos katselet vaan menneitä menetyksiä, epäonnistumisia ja suruja – sinnepäin myös elämäsi menee. Minä olen päättänyt toisin. Koska voin. Minä olen vahva puu. Tästäkin tilanteesta elän, kasvan ja onnistun tuottamaan lisää hyvää. Hyvää itselleni, hyvää läheisilleni ja toivottavasti myös muille, jotka kenties ovat samassa tilanteessa. Minä olen vahva puu.

Vielä muutama sana asioiden tuomitsemisesta. Tuomitseminen sanana vaikuttaa negatiiviselta. Tarkoitan tällä kuitenkin sitä, että asian voi tuomita olemaan hyvä tai huono. Vaikea tai helppo, musta tai valkoinen. Ilman mustaa emme tiedä mitä valkoinen on – ilman surua emme tiedä mitä ilo on. Ja vain koska yhteiskunta, sosiaalinen media tai läheisesi sanovat jonkun asian olevan hyvä tai huono, ei sinun tarvitse elää elämääsi näiden sääntöjen mukaan. Tarkoitan tuomitsemisella sitä, miten voin ”tuomita” mansikan maistuvat makealta, kun joku toinen ei voi sietää sen makua vaan ”tuomitsee” sen omalla kohdallaan pahaksi mauksi. Siksi en tuomitse tämän hetkistä tilannettani vaikeaksi – vaan joksikin muuksi.
Tätä tuomitsematta jättämistä harjoittelin aikoinaan DKT:ssa, dialektisessa käyttäytymisterapiassa. Harjoittelemalla läsnäoloa saan nykyään usein itseni ”kiinni” tuomitsemasta jos jonkinmoista asiaa liian vaikeaksi, liian tylsäksi, hyödyttömäksi tai hölmöksi. Kun pysähdyn, ja kysyn itseltäni ”kuka mun päässä puhuu” tai kysyn itseltäni ”miksi tuomitsen tämän asian näin” voin muuttaa suuntaa ja tapaani kohdata se tietty juttu. Jatkan siis elämääni näillä korteilla jotka juuri tähän kohtaan elämääni olen itse itselleni jakanut, ja etsin sieltä kasvun ja kukoistuksen mahdollisuudet. 

Heräsikö sinulle ajatuksia? Keskustelen näistä asioista mielelläni!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *